Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana voi olla ruokavalio
Funktionaalisen lääketieteen keinoin muun muassa reumaatikkoja, astmaatikkoja ja suolisto-ongelmaisia parantava lääkäri arvostelee kollegoitaan. Moni sairaus olisi hoidettavissa, jos ruokavalion osuus niihin myönnettäisiin ja tutkittaisiin.
- Reumalääkkeet ovat periaatteessa melkoisen myrkyllisiä. On valtava voitto, jos potilas pääsee niistä eroon. Funktionaalisen lääketieteen keinoin tämä usein onnistuu. Potilaat itsekin sanovat voivansa tällä hoidolla selvästi paremmin ja terveemmin, Rauli Mäkelä sanoo.
Mäkelä kertoo, että aikuisten nivelvaivoja aiheuttavat kaikkein eniten kotimaiset viljat.
- Aloitan reumapotilaan hoidon tiukalla eliminaatioruokavaliolla. Se tarkoittaa, että ruokavaliosta jätetään pois kotimaiset viljat kaikissa muodoissaan. Myös eläinten maidot karsitaan. Sokerin käyttöä vähennetään rajusti ja elintarvikehiivoja vältetään.
Kun potilaat ovat dieetillä, he alkavat syödä luontaisia tulehdusta hillitseviä hoitoaineita.
- Tällaisia ovat muun muassa vitamiinit, hivenaineet, rasvahapot ja lääkekasviuutteet.
- Viimeksi tänään kaksi reumapotilasta ilmoitti jälkitarkastuksessa, että he eivät enää tarvitse mitään lääkkeitä, Mäkelä kertoo hoitojen tuloksista.
Astmalääkkeitä käytetään "tarpeettomasti"
- Äskettäin oli myös kaksivuotiaan, erittäin vaikeaa astmaa sairastaneen tytön jälkitarkastus. Hänen astmansa loppui kuin seinään, kun allergiatestien jälkeen poistin hänen ruokavaliostaan lehmänmaidon. Myös niin sanottua vehnäastmaa ilmenee paljon sekä lapsilla että aikuisilla.
Mäkelää kauhistuttaa, kuinka moni ihminen käyttää Suomessa astmalääkkeitä "tarpeettomasti".
- Tarpeettomalla tarkoitan sitä, että astmapiippua ei tarvittaisi, jos heidän ruokavalionsa laitettaisiin kuntoon ja he saisivat muita, asiallisia hoitoja.
Valtaosa Mäkelän potilaista paranee dieettien ja hoitoaineiden avulla.
- Ruoka-aineyliherkkyydet ovat todella tavallisia. Ne eivät suinkaan aina näy laboratoriokokeissa, Mäkelä sanoo.
Lääkärit eivät myönnä ruoan vaikutusta
Moni potilas saa lääkäreiltä väärää tietoa.
- Kroonikot kysyvät sairaalassa lääkäreiltä, voisivatko he jotenkin itse edesauttaa paranemista. Esimerkiksi suolistosairaat ihmiset kyllä vaistomaisesti ymmärtävät, että jos suoleen mättää epätervettä ainesta, keho voi huonosti.
- Mutta suolistosairauksien poliklinikoiden "viisaat" lääkärit vastaavat sanomalla, että ruokavaliolla ei ole mitään merkitystä! Tämä on aivan hirveää, Mäkelä sanoo.
Asiaan on ehkä tulossa muutos.
- Suureksi ilokseni HYKS:n reumaklinikka alkaa nyt tutkia asiaa kanssani. Pyysin heitä tutustumaan hoitotuloksiini. Näin hyödyt ja tehot tulevat ulkopuolisen tahon tarkistamiksi.
Funktionaalisen lääketieteen asiaa ajaa Suomessa Funktionaalisen Medisiinan Seura, jonka hallitukseen kuuluvat mm. Erkki Antila, Päivi Mäkeläinen ja Paula Heinonen.
Lähde Studio55 04.10.2012
Lukijoiden kommentteja
|