Hei, Olen Paula Heinonen

Olen valmistunut Helsingin teknillisestä korkeakoulusta soveltavan mikrobiologian, soveltavan biokemian ja teollisuustalouden diplomi-insinööriksi vuonna 1986. Suoritin jatko-opintoina tekniikan lisensiaatin tutkinnon pääaineinani soveltava mikrobiologia, biotekniikka ja elintarviketeknologia sekä ammatillisena sivuaineena teollisoikeudet. Olen ammatilliselta koulutukseltani Euroopan patenttiasiamies. Olen myös perehtynyt jo vuosia funktionaaliseen lääketieteeseen USA:ssa ja Euroopassa.

Valmistuttuani diplomi-insinööriksi toimin tutkijana viiden vuoden ajan kansainvälisessä biotekniikka- ja ravitsemusalan yhtiössä. Seuraavat kahdeksan vuotta toimin teollisoikeuksien parissa ja vastasin tutkimuksen suojaamisesta ravitsemuksen, geenitekniikan ja entsymologian sekä terveysvaikutteisen ravinnon alalla samassa yhtiössä.

Vuonna 1997 perustin koulutus- ja konsultointiyritys Pro Health Oy:n. Viimeiset kymmenen vuotta olen kouluttanut ja luennoinut kymmenille tuhansille ihmisille työhyvinvoinnista, ravitsemuksesta ja erilaisista terveysongelmista ympäri Suomea niin yrityksissä kuin yleisötilaisuuksissakin. Olen kirjoittanut kolme terveystiedekirjaa, jotka on tarkoitettu niin terveydenhuollon ammattilaisille kuin tavallisille kuluttajille.

» Paulan kirjat

» Paulan kotisivut

LÄÄKÄRIPALSTA
Funktionaalisen lääketieteen lääkärin ylläpitämä palsta ajankohtaisista terveysasioista.
» LUE LISÄÄ

TUTKIJAPALSTA
Tutkijan pitämä terveysosio, jossa voit seurata uusimpia tutkimuksia ravinnosta, ravintolisistä ja terveydestä
» LUE LISÄÄ

LIIKUNTAPALSTA
Kokenut liikunta-alan spesialisti kertoo liikunnan uusista tuulista ja antaa vinkkejä kuntoiluun
» LUE LISÄÄ

PAULAN TERVEYSVINKIT
Täällä voit perehtyä lyhyisiin, helppoihin terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin neuvoihin.
» LUE LISÄÄ