Sokeroidut virvoitusjuomat lisäävät aineenvaihduntasairauksien riskiä
Blogini uusimmassa tiedeartikkelissa osoitetaan sokeroitujen virvoitusjuomien lyhentävän telomeerien pituutta. Jos olet TT- tai FLT-kurssilainen, muistanet, että telomeeri on kromosomien päässä oleva toistuva DNA-ketju, joka suojaa kromosomin vapaata päätä.
Kuulostaa tylsältä, mutta on kaikkea muuta! Telomeeriä voi verrata esim. kengänpohjiin - suojaavat jalkoja, mutta puhki kuluessaan suojaa ei enää ole. Tosin telomeerien merkitys ihmisen hyvinvoinnille on huomattavasti suurempi kuin kengänpohjien suoja jaloille. Telomeerien lyhentyessä katoaa niiden soluille antama suoja vanhenemista, rappeutumista ja niihin liittyviä tauteja vastaan. Uuden julkaistun tutkimuksen mukaan sokeroidut virvoitusjuomat heikentävät kudosten uusiutumiskykyä ja lisäävät aineenvaihduntasairauksien riskiä lyhentämällä valkosolujen telomeerien pituutta. Tiedoksesi, että sokerilimujen lisäksi mm. hapetusstressi, tupakointi, lihavuus, liiallinen insuliini ja krooninen stressi lyhentävät myös telomeerejä. Jätä siis limujen litkiminen minimiin ja perehdy tiedeblogiin.
Halauksin, Paula
---------------------------------------------------
Ryhmä
kalifornialaisia tutkijoita käytti uutta tutkimustekniikkaa
osoittaakseen, että sokeroidut, hiilihapotetut virvoitusjuomat
heikentävät kudosten uusiutumiskykyä ja lisäävät
aineenvaihduntasairauksien riskiä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan nimenomaan hiilihappoa sisältävien
sokeroitujen virvoitusjuomien runsas nauttiminen lyhensi veren
valkosolujen telomeerejä, kun taas tuoremehuilla oli päinvastainen,
terveyttä tukeva vaikutus. Telomeerit ovat solujen jakautumisessa
välttämättömiä kromosomien rakenteita. Solujen jakautuessa telomeerit
aina hieman lyhenevät, ja lopulta niiden lyhyys heikentää kudosten
uusiutumiskykyä ja terveyttä. Telomeerien lyhenemistä voi kuitenkin
hidastaa ja siten omaa terveyttään parantaa terveellisillä
juoma—ja ruokavalinnoilla.
Tutkimukseen valitut
5309 aikuista henkilöä kertoivat tutkijoille mitä olivat syöneet ja
juoneet tutkimuspäivää edeltävän vuorokauden aikana. Valkosolujen
telomeerien pituus mitattiin tutkittavien antamista verinäytteistä.
Sokeroituja, hiilihapotettuja virvoitusjuomia runsaasti nauttineilla
henkilöillä valkosolujen telomeerit olivat lyhyempiä kuin muilla
koehenkilöillä. Hedelmätuoremehujen nauttiminen sen sijaan pidensi
valkosolujen telomeerejä. Tutkimuksen tulokset on hiljattain
julkaistu tieteellisessä American Journal of Public Health
–julkaisusarjassa.
Johtopäätöksissään
tutkimusryhmä totesi, että sokeroitujen, hiilihapotettujen
virvoitusjuomien runsas nauttiminen nopeuttaa solujen ja kudosten
ikääntymistä ja siten vauhdittaa aineenvaihduntasairauksien
kehittymistä.
Tyypillisiä ikääntymiseen liittyviä aineenvaihduntasairauksia ovat
esimerkiksi metabolinen oireyhtymä, tyypin 2 diabetes, ja
verenpainetauti. Hedelmätuoremehujen nauttimisella sen sijaan oli tässä
tutkimuksessa solujen jakautumiskykyä ylläpitävä ja siten terveyttä
edistävä vaikutus. Suosi siis myös juomia valitessasi niitä
vaihtoehtoja, joissa maku ja makeus tulevat hedelmistä itsestään!
Leung
CW, Laraia BA, Needham BL, Rehkopf DH, Adler NE, Lin J, Blackburn EH,
Epel ES. 2014. Soda and Cell Aging: Associations Between Sugar-Sweetened
Beverage Consumption and Leukocyte Telomere
Length in Healthy Adults From the National Health and Nutrition
Examination Surveys. Am J Public Health 16:e1-e7.
29.10.2014
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. Pampula 25.06.2013 11:39
|
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. saneka 04.07.2013 16:35
|
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. Suvi-Margareta 12.07.2013 23:08
|
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. fitnina 06.09.2013 20:28
|
Myrkkysumutus" eli biosidikäsittelylle on olemassa luonnollinen vaihtoehto...otsonivesi...lisää tietoa löytyy sivustolta otsonivesi.fi Immi14 06.04.2014 19:09
|
Niin totta! Kumpa kaikki oivaltaisivat suoliston hyvinvoinnin tärkeyden. Terveellistä,lisäaineetonta ruokaa ja lisäravinteita tukemaan hyvinvointia =) miuku 05.11.2014 06:37
|
Asiaa ja kiinnostaa. 05.11.2014 12:57
|
taas hyvä kirjoitus! TUPU 05.11.2014 14:40
|
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. H&M 25.06.2015 15:19
|
Viesti ilmoitettu asiattomaksi, ylläpito tarkistaa ja tarvittaessa muokkaa, poistaa tai julkaisee viestin. tuulikki -57 22.03.2017 14:27
|